ETUSIVU MUOTI

MUOTI

Tuure Boeliuksen ja Juho Lehiön kanssa kuvattu muotikuvasarja nostaa esille suomalaista muotia ja haastaa minua valokuvaajana.

Tuure Boelius toimi mallina muotikuvasarjassa, joka sai alkunsa viime vuoden loppupuolella. Olen aina rakastanut itseni haastamista ja omien projektien työstäminen on ollut isossa roolissa tekemisiäni. Viime vuonna halusin oppia enemmän salaman käytöstä ja päästä harjoittelemaan tätä lokaatiokuvauksessa.

Tämän pohjalta lähdin hahmottelemaan kuvausten rakennetta itselleni ja pian olinkin jo ottamassa yhteyttä Boeliukseen. Tuure innostui asiasta nopeasti ja parin viikon pyörittelyn jälkeen meillä oli kasassa jo valmis tiimi.

Koska salamakuvauksessa ei itsessään ollut tarpeeksi haastetta niin halusin myös stailata nämä kuvaukset. En missään määrin ole ammattistylisti, mutta muotia rakastavana tämä tuntui luonnollisesta lisältä tässä projektissa. Vaatteiden osalta halusin suosia suomalaisia suunnittelijoita ja olikin ihana löytää tähän prokkikseen mukaan mm. Anna Palmen ja Onar Studios.

Kuvauslokaatiot etsin valmiiksi ennen kuvauksia, jotta kuvauspäivä sujuisi mahdollisimman mutkitta. Kuvaukset startattiin meidän työhuoneelta meikillä sunnuntai-iltana klo 21.00 ja tämän jälkeen olikin sitten aika siirtyä ensimmäiselle kuvauspaikalle. Yö oli mielettömän kylmä, enkä voi kuin nostaa hattua sille miten upeasti Tuure jaksoi tsempata monen tunnin kuvausten läpi.

Lopputulos ylitti kaikki odotukseni! Tuure oli kameran edessä upea, Juhon meikki oli enemmän kuin osasin edes pyytää ja mä opin mielettömästi sekä stailaamisesta, että salamavalojen käytöstä. Kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut prokkis!

Malli: Tuure Boelius

MUAH: Juho Lehiö

Kuva & Style: Jere Viinikainen

Lue seuraavaksi:

JUHLAPUKEUTUMINEN 2020-LUVULLA

ANNI RUUTH – MODERN ERA VENUS

4 kommentit
2 FacebookTwitterPinterestEmail
Miesten muoti marimekko

Miesten syysmuoti on täynnä näyttäviä vaatekappaleita, värejä ja mielenkiintoisia leikkauksia. Nämä 10 trendiä ovat erityisesti minun mieleeni samalla soveltuen täydellisesti suomalaiseen syksyyn.

Muotikuvaajana trendit ja niiden muovautuminen ovat lähellä sydäntäni. Olen viimeisten kuukausien aikana tutustunut siihen, miltä miesten syysmuoti vuonna 2020 näyttää ja koonnut sen pohjalta 10 trendiä jotka sopivat täydellisesti suomalaiseen syksyyn. Mikä on teidän suosikki tästä miesten syysmuoti -listauksesta?

Isot takit ovat nyt muodissa

Hyvin leikatut oversize takit

Isot trenssit, olkatopatut puvuntakit ja 80-luvun tunnelma – vitsit mä tykkään!

Lähes haarniskaa muistuttavat takit ovat hyvin leikattuja ja niistä löytyy nyt toinen toistaan mielenkiintoisempia ratkaisuja ja yksityiskohtia. Tästä huolimatta omat suosikit löytyvät kuitenkin suoraan 1980-luvulta ollen malliltaan astetta klassisempia. Tänä syksynä et voi olla turhan iso!

Miesten muoti ja printtivaatteet

Mielenkiintoiset printit

Päästä varpaisiin ulottuva printti ei ole lähdössä mihinkään – päinvastoin, sen rinnalle on nyt tullut myös muita mielenkiintoisia vaihtoehtoja, joista hyvänä esimerkkinä vaatetta koristavat kasvot.

Rohkea printti on helppo valinta kaikille meille jotka haluavat näyttää huolitelluilta ilman sen suurempaa vaivannäköä. Yksiväristen housujen rinnalle sopii tänä syksynä täydellisesti paita, jota kuvittaa mielenkiintoinen printti.

Miesten laukut

Pienet laukut myös miehille

Pieneen käsilaukkuun mahtuu juuri sopivasti puhelin, avaimet, lompakko ja kasvomaski – mitä muuta sitä tarvitsisikaan?

Koska tämän kokoinen laukku on paitsi kätevä, myös täydellinen asun viimeistelijä niin toivon ja uskon, että tämä trendi jää elämään!

Miesten muoti 2020

Miesten syysmuoti pähkinänkuoressA: Glitteriä & helmiä

Miltä kuulostaisi helmikirjailtu svetari, glittertakki, tai helmikaulakoru?

On ollut ihana nähdä miten maskuliinista pukeutumista on viimeisten kuukausien aikana lähdetty rikkomaan hempeillä elementeillä. Mielestäni näiden yhdistelmä toimii paremmin kuin hyvin ja esimerkiksi helmikaulakoru on ollut 2nd Hand -ostoslistallani nyt jo useamman kuukauden.

Syysmuoti 2020

Miesten syysmuoti on täynnä 70-lukua

Tämä luku tuskin esittelyjä kaipaa!

70-luvulta tutut elementit ovat jälleen muodissa. Omaa silmää miellyttävät tällä hetkellä erityisesti leveä lahkeiset ja hyvin laskeutuvat housut, ruskean ja murretun punaisen eri sävyt, sekä erilaisten materiaalien mielenkiintoinen yhdistelmä.

Miesten syysmuoti 2020

Näyttävät statement paidat

Röyhelöä, kirjailua ja vielä jotain extraa – tänä vuonna enemmän on ehdottomasti enemmän!

Statement paita sopii hyvin sekä arkeen, että juhlaan. Se toimii osana kaikenlaisia asuja ja monikäyttöisyytensä puolesta uskonkin, että tälle tulisi ainakin omalla kohdalla käyttöä.

Miesten puvut 2020

Puvut eivät ole vain juhlaan

Puku ei tänä syksynä tarkoita solmiolla viimeisteltyä juhla-asua, vaan uudenlaista ja katseita kääntävää kokonaisuutta.

Rentoa ja juhlavaa yhdistävä puku rikkoo rajoja ja tuo tietynlaista juhlavuutta arkipukeutumiseen. Tämän kanssa voi nyt mennä juuri niin pitkälle kuin haluaa!

Miesten muoti 2020

Nahkaa päästä varpaisiin

Nahkakengät eivät ole enää ainoa nahkainen osa asua! Miesten syysmuoti on tänä vuonna täynnä nahkaa ja rohkeimmat pukevatkin perinteisemmän nahkatakin rinnalle myös nahkahousut.

Trendinä tämä on pieni ylilyönti omaan tyyliini nähden. Rakastan kuitenkin (mokka)nahkahousuja ja ken tietää, vaikka sellaiset päätyisivätkin tänä vuonna entistä aktiivisemmalle käytölle.

miesten trendit

Mittasuhteilla saa leikitellä

Löysä yläosa, tiukka alaosa, vai jotain ihan muuta?

Pukeutumisessa turvallinen vaihtoehto on usein se, että puetaan päälle tiukempi alaosa ja löysempi yläosa. Tänä vuonna tämän suhteen saa kuitenkin leikitellä ja löysempiä vaatteita voi hyvinkin yhdistellä keskenään. Leveälahkeiset housut, rento villapaita ja iso takki – kombo, joka ainakin omaan korvaan kuulostaa täydelliseltä (ja ihanan rennolta, haha).

Muodin ei tarvitse olla uutta

Muodin ei tarvitse olla uutta

Muoti kiertää kehää palaten pinnalle aina muutaman vuosikymmenen välein. Joka vuosi inspiroidutaan menneestä ja luodaan sen pohjalta uutta ja mielenkiintoista. Vaikka nykyiset trendit eroavatkin jonkin verran siitä, mitä ne ovat esimerkiksi 80-luvulla olleet, niin se ei tarkoita etteikö kyseiseltä vuosikymmeneltä löytyisi tähän hetkeen täydellisiä vaihtoehtoja.

Oman tyylin, mielikuvituksen ja vallitsevien trendien yhdistäminen luo mielenkiintoisia kokonaisuuksia ja senpä takia toisinaan kannattaakin tukeutua käytettynä ostamiseen. Itse olen kuluneen vuoden aikana löytänyt useamman ihanan ja tähän aikaan täydellisesti sopivan takin Uffilta.

Runway-kuvat: GoRunway & GQ

Kuvat minusta: Ella Viinikainen

Lue lisää muodista:

JUHLAPUKEUTUMINEN 2020-LUVULLA

ANNI RUUTH – MODERN ERA VENUS

5 X NÄIN TUNNISTAA LAADUKAS VAATE – EI KERTAKÄYTTÖVAATTEILLE

1 kommenttia
4 FacebookTwitterPinterestEmail