ETUSIVU MUOTI MUOTIKUVAUKSET – HOTELLI LILLA ROBERTS

MUOTIKUVAUKSET – HOTELLI LILLA ROBERTS

Jere
Sofia Topinoja / Paparazzi malli

Hotelli Lilla Roberts on paitsi upea paikka yöpyä, myös mielettömän kaunis paikka järjestää muotikuvaukset.

Viime vuoden lopulla pääsimme tekemään muotikuvaukset Lilla Roberts -hotelliin. Kyseinen hotelli on jo pidempään ollut mielessäni sen kauniin arkkitehtuurin myötä ja siksi olinkin mielettömän innoissani siitä, että nyt pääsin hyödyntämään yhtä heidän huoneista tällaiseen!

Muoti Katri Niskanen

Idea After 6pm -muotikuvasarjaan lähti hiustaiteilijana toimivalta Jasmin Hurskaiselta. Lähdimme yhdessä ideoimaan tätä editoriaalia ja lopulta saimme kasaan tiimin, jossa oli meidän lisäksi kaksi mallia, meikkaaja ja assari – ihan kunnon porukka siis! Sen lisäksi, että toimin valokuvaajana, mä myös stailasin meidän molemmat mallit. Tää oli hyvin jännittävä prosessi sillä en ennen tätä ollut tehnyt mitään vastaavaa – kaksi mallia ja yhteensä 4 eri lookkia on aika iso paketti.

Ennen kuvauksia mulla oli kalenteri hyvin tyhjänä ja tämän myötä stailaaminen olikin mahdollista. Vietin kuvauksia edeltävät viikot tietokoneellani luoden moodboardia, hankkien vaatteita ja suunnitellen kokonaisuuksia. Ensimmäiseksi näin isoksi projektiksi koen onnistuneeni tässä aika hyvin – ainakin malleille saatiin joka kuvaan vaatteet, haha.

Sara Hakala muotimalli. Kuvauslokaatio Hotelli Lilla Roberts
Versace muotikuvaukset
Katri Niskanen
Hotelli Lilla Roberts

Mallit: Sofia Topinoja & Sara Hakala

Hiukset: Jasmin Hurskainen

Meikki: Ott Vagula

Assari: Liisa

Kuvat & Style: Jere Viinikainen

Kuvauspäivä meni Lilla Roberts hotelissa vauhdikkaasti. Aloitin oman päiväni pystyttämällä kuvauskamat ja miettimällä etukäteen kuvattavat kohdat valmiiksi. Pitkän päivän aikana saimme kasaan sarjan, joka isolta osin löytyy nyt mun portfoliosta ja joka julkaistiin myös Pinni lehdessä! Tän lisäksi tää kuvasarja on saanut paljon hyvää palautetta somessa ja ainakin mä olen ihan mielettömän tyytyväinen siihen, mitä me tiiminä saatiin aikaiseksi!

Kiitos vielä kuvien takana olevalle tiimi ja hotelli Lilla Roberts, jossa nämä kuvaukset pidimme!

Muoti hotelli Lilla Roberts
Sofia Topinoja ja Jere Viinikainen
Muotikuvaaja Jere Viinikainen
Sara Hakala / Paparazzi model

Lue seuraavaksi:

TUURE BOELIUS – LATE NIGHT GLAMOUR

ANNI RUUTH – MODERN ERA VENUS

5 X NÄIN TUNNISTAA LAADUKAS VAATE – EI KERTAKÄYTTÖVAATTEILLE

3 kommentit

Eve 12/03/2021 - 16:12

Upeita kuvia jälleen! Mistä haet sun mallit? Olisi kiva ehkä päästä joskus itsekin sun kameran eteen 😀

Vastaa
Jere 23/03/2021 - 22:55

Kiitos paljon, tällainen palaute tuntuu aina ihanalta! 🙂

Suurimmaksi osaksi teen töitä mallitoimistojen mallien kanssa, mutta toisinaan kuvaan mielenkiintoisia tyyppejä myös näiden toimistojen ulkopuolelta. Jos kameran eteen tuleminen kiinnostaa, niin aina kannattaa laittaa viestiä ja sen pohjalta voidaan katsoa, olisiko sopivaa projektia tiedossa!

Vastaa
HELSINKILÄINEN TAPAHTUMAKUVAAJA – JERE VIINIKAINEN 16/11/2022 - 16:03

[…] MUOTIKUVAUKSET – HOTELLI LILLA ROBERTS […]

Vastaa

Jätä kommentti

SAATAT PITÄÄ NÄISTÄ