ETUSIVU VALOKUVAUS KORONAVUOSI KITEYTETTYNÄ – VALOKUVAAJAN & YRITTÄJÄN ARKI

KORONAVUOSI KITEYTETTYNÄ – VALOKUVAAJAN & YRITTÄJÄN ARKI

Jere
Muotikuvaus helsinki

Valokuvaaja, luovan alan yrittäjä ja vuosi 2020 – töiden osalta vähintäänkin mielenkiintoinen yhdistelmä. Olen kuluneen vuoden aikana päässyt mukaan mitä mielenkiintoisempiin projekteihin ja yhtälailla joutunut kokemaan, miltä tuntuu kun työkalenteri tyhjenee puoleksi vuodeksi ja sovittuja keikkoja perutaan kymmenien tuhansien eurojen edestä. Stressiä, innostusta ja mielettömiä oivalluksia, näin kuvailisin kulunutta vuottani.

Valmistuin keväällä valokuvaajaksi Lahden Muotoiluinstituutista. Neljän vuoden opintoni päättyivät kotisohvalle läppärin sulkemiseen ja myönnettäköön, että tämä kolahti minuun kovasti. Olen viimeiset neljä vuotta rakentanut uraani valokuvaajana ja tehnyt mielettömästi töitä sen eteen, että siirtymä opinnoista työelämään olisi mahdollisimman tasainen. Opintojen päättyminen osui samaan aikaan koronan ensimmäisen aallon kanssa ja voitte vaan kuvitella, miten tämä vaikutti työtilanteeseeni. Asiat eivät menneet lähimainkaan suunnitellusti.

Työkalenterini oli tyhjillään lähes kuusi kuukautta. Vaikka tämä ajanjakso stressasi minua suuresti niin näin jälkikäteen on sanottava, että tämä teki erittäin hyvää. Olen menneen kesän ja syksyn aikana joutunut miettimään yritystoimintaani uudelleen. Olen joutunut ensimmäistä kertaa pitkään aikaan miettimään, mitä todella haluan valokuvaajana tehdä ja saavuttaa.

Opintojeni ajan pidin itseäni muotikuvaajana ja ajattelin, että tulevaisuuteni valokuvaajana keskittyy vain ja ainoastaan tämän ympärille. Nyt olen kuitenkin onnistunut avaamaan mieleni myös muille aiheille ja löytänyt useita kohteita, joiden parissa voisin itseni nähdä. On ollut mielenkiintoista ja pelottavaa huomata, ettei mielenkiinnon kohteeni olekaan niin kapea-alainen kuin olen vuosien ajan kuvitellut.

Näiden oivallusten myötä olen löytänyt mielikuvitukseni uudelleen. Olen täyttänyt tyhjää kalenteria omilla projekteilla ja tutustunut uudella tapaa valokuvaan.

Tuotekuvaus helsinki
Bio rex muotikuvaus
valokuvaaja helsinki

Valokuvaaja & kulunut vuosi – mitä tämä on minulle antanut?

Työkalenterin tyhjeneminen on antanut tilaa edistää omia projekteja. Valokuvaajana ja luovan alan ammattilaisena uuden luominen on aina tärkeä osa arkea. Työkiireiden keskellä tämän saattaa helposti unohtaa ja siksi tämä paussi onkin antanut uutta puhtia hommiin.

Olen kuluneen syksyn aikana tutustunut tuotekuvaukseen. Olen tällä hetkellä todella kiinnostunut kauneusalasta ja olenkin lähtenyt luomaan portfoliota tuote- ja kauneuskuvasta. Alana tämä tuntuu mielettömän kiinnostavalta ja nyt kun asian parissa on pari kuukautta työskennellyt niin onhan kauneuskuvan tekeminen myös hyvä lisä muodin rinnalle!

Työhuoneessa tapahtuvan kauneus- ja tuotekuvan lisäksi myös muotikuvaus on ollut läsnä arjessa. Olen keskittynyt isommissa tiimeissä tapahtuviin kuvauksiin ja koittanut toteuttaa projekteja, joissa mun ja mallin lisäksi olisi mukana myös muita tekijöitä. Tää on ollut todella kiva tapa luoda sisältöä, verkostoitua ja ylipäätänsä tavata uusia ihmisiä!

Vaikka tähän vuoteen onkin mahtunut paljon pahaa niin luovan alan tekijänä tämä on antanut minulle myös paljon hyvää. Töiden ja luovuuden yhdistäminen saattaa monesti olla haastavaa, eikä työputkessa kerkeä aina miettimään omaa tulevaisuuttaan. Tämän vuoden aikana olen päässyt pyörittelemään näitä asioita mielessäni enemmän kuin ikinä ennen. Olen saanut uudella tapaa varmuutta tekemisistäni ja löytänyt uusia kiinnostavia toimialoja joilla tehdä hommia. Tästä on hyvä jatkaa kohti uutta vuotta ja toivottavasti turvallisempaa ja terveempää arkea!

Amos Rex valokuvaaja
Muoti valokuvaaja
Helsinkiläinen valokuvaaja
Muotikuvaaja Helsinki

Malli: Hussein / As You Are Agent

Style: Jannica Stelander

Kuvat: Jere Viinikainen

_______________

Lue seuraavaksi:

JUHLAPUKEUTUMINEN 2020-LUVULLA

5 X VERTAILUSSA ASTEITTAIN ITSERUSKETTAVA – MIKÄ ON PARAS

MILTÄ NÄYTTÄÄ MIESTEN SYYSMUOTI 2020? – 10 TRENDIÄ

3 kommentit

Peter Sebastian 21/12/2020 - 15:15

Hieno postaus! Tosi hyvin kiteytetty tää haastava mut mielenkiintoinen aika valokuvaajan silmin! <3

Tsemppiä kaikkeen tulevaan!

Vastaa
Jere 27/12/2020 - 20:32

Kiitos paljon Peter! Kaikkea hyvää myös sinne päin ja iloa uuteen vuoteen! 🙂

Vastaa
Tuula 08/02/2021 - 12:07

Korona-aika on varmasti vaikuttanut yhden jos toisenkin työelämään. Puolisonikin joutui lomautetuksi täällä Tampereella. Valokuvaajana toiminen on varmasti sellainen ala, jolla on myös joutunut hieman miettimään uusiksi toimintatapojaan. Hienoa kuitenkin, että kaikesta huolimatta olet saanut tehdä erilaisia projekteja!

Vastaa

Jätä kommentti

SAATAT PITÄÄ NÄISTÄ