Olemme kerenneet asua nyt reilu pari kuukautta uudessa kodissamme ja nyt uskallan vihdoin ja viimein sanoa meidän asunnon alkaneen saamaan muotoaan. Suurimmat huonekalut ovat kerenneet asettua paikoilleen ja pari viikkoa takaperin saimme porattua myös verhokiskon olohuoneemme kattoon.
Olkkarimme tilanne alkaa tällä hetkellä näyttämään paremmalta kuin hyvältä ja koska olin tästä näystä erittäin tyytyväinen – ja samalla myös ylpeä –, päätin julkaista yllä näkyvän kuvan Facebookin Moderni & skandinaavinen sisustus -ryhmään ja sivuten mainita kuvatekstissä kyseessä olevan kahden opiskelijan koti.
Vaikka kuvan vastaanotto tässä ryhmässä olikin suurimaksi osaksi enemmän kuin hyvä, niin mahtui mukaan myös liuta kommentteja, joiden pohjalta nyt tätäkin postausta olen kirjoittamassa. Osa kuvan nähneistä päätyi tieten tahtoen takertumaan kauniin kuvan sijaan kuvatekstissäni mainitsemaani opiskelija-sanaan ja siitä se myrsky sitten alkoikin. Kommenttikenttään alkoi ilmestyä kommentteja, joissa ihmeteltiin sisutuksemme laadukkuutta ja avauduttiin siitä, miten omassa elämässään ei ole näyttänyt opiskeluaikoina läheskään näin hyvältä.
Osa kommentoijista kertoi, miten joutuvat huonon rahatilanteen takia tukeutumaan vain ja ainoastaan Ikean ja Jyskin valikoimaan ja osa puolestaan avautui siitä, miten eivät ole pystyneet omina opiskeluaikoina hankkimaan mitään käytettynä sillä ovat olleet tuolloin autottomia. Vaikka kaikilla näistä olikin oma tulokulmansa aiheseen, niin näitä kuitenkin yhdisti yksi ja sama asia: uhriutuminen ja kateus. Oli huolestuttavaa huomata, miten suuria johtopäätöksiä kommentin jättäneet vetivät vain kuvan ja yhden lauseen mittaisen kuvatekstin perusteella. Kukaan ei lähtenyt kyselemään työtilannettani, huonekalujen alkuperää, tai muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä – heti vedettiin kateus-kortti esille vain sen takia, että olkkaristamme löytyy matto, jonka hinta uutena on lähemmäs nelinumeroinen summa.
En viitsinyt lähteä korjaamaan näitä kommentteja kertomalla siitä, miten kyseinen mattokin on löytynyt alesta edullisemmin kuin yksikään saman kokoinen matto Ikeasta, tai miten iso osa huonekaluista on kannettu hiki hatussa kotiimme kävellen ja julkisten voimin. Mielestäni tämä ei tuonut asiaan mitään lisäarvoa, sillä homma oli kerennyt mennä jo negatiivisuuden puolelle ja ihmiset tuntuivat kilpailevan kommenteillaan siitä, kenellä oli ollut se kurjin aika opiskelijana.
Tämä on mielestäni samaan aikaan naurettavaa ja erittäin surullista. Kuvani oli selvästi herättänyt näissä kommentoijissa jonkinlaisen positiivisen reaktion, joka piti kuitenkin kommentissa haudata oman kurjuutensa alle. Tuntuu absurdilta ajatella, että yksi kuva olohuoneesta voi herättää jossakin niin suuria tunteita, että kommenteissa haluaa avautua omasta elämästään ja jakaa muille sen, miten on kokenut omassa elämässään jonkin elämänvaiheen kurjana. Aikuisten ihmisten kuitenkin olettaisi tietävän sen, että kaikilla asioilla on aina kääntöpuolensa, eikä asiat – varsinkaan somessa – aina ole sitä miltä näyttävät. Ei meidän kotia ole millään rahalla rakennettu – paremminkin kovalla työllä ja hyvällä tuurilla. Mistä tämä ainainen kateus siis oikein kumpuaa? Eikö suomalainen vain osaa nauttia toisten onnistumista ilman, että tuntee oman olonsa kurjaksi?
PS: Kotimme löytyy nyt myös Instagramista @kampinkolmio
