ETUSIVU LIFESTYLE UUDISTUNUT BLOGI – JERE VIINIKAINEN 2.0

UUDISTUNUT BLOGI – JERE VIINIKAINEN 2.0

Jere

En ajatellut, että tuntuisi näin jännittävältä kirjoittaa tätä postausta ja kertoa teille siitä, miten olen päättänyt uudistaa blogiani. Olen itse todella innoissani tästä muutoksesta ja lopputuloksesta, jonka eteen olen tehnyt valtavasti töitä viimeiset viikot, mutta samaan aikaan mietin nyt erinäisiä kauhuskenaarioita tämän kaiken vastaanotolle.

Voisi sanoa, että tästä eteenpäin blogini on määrä toimia monimediallisena alustana intohimoiselle sisällön tuotannolle, joka inspiroisi ja viihdyttäisi teitä parhaalla mahdollisella tavalla!

Kipinä tähän uudistukseen sai alkunsa jo viime keväänä, kun suoritin opintoihini liittyvää työharjoittelua ELLEllä. Vaikka olinkin valokuvaharjoittelija, niin työskentelin myös todella tiiviisti toimituksen nettisivujen parissa ja kolmen kuukauden harjoittelun aikana huomasin, miten kiinnostukseni toimittajan työtä kohtaan kasvoi. Ymmärsin pitkästä aikaa miten tiedonhaluinen sielu sisemmiltäni olen ja syksyn aikana huomasin, ettei oman blogini päivitys enää antanut minulle tämän suhteen täydellistä tyydytystä. Voisi kai sanoa, että koin oivalluksen joka sai rattaat pyörimään aiheuttaen minulle tunteen siitä, että nyt on pakko tehdä asialle jotain.

Mitä tämä uudistus tarkoittaa?

Uudistunut blogini on luotu täyttämään tyhjyyden ja uteliaisuuden tunnetta, jota olen viime kesän jälkeen kokenut. Löysin toimituksessa työskennellessäni itsestäni piirteitä, joita en aiemmin tiedostanut omaavani ja näiden pohjalta olen luonut sivuston, joka kutkuttaisi minua ihanalla, uudella tavalla.

Isoin teille näkyvä muuton on blogini ulkoasussa, jonka olen luonut entistä toimivammaksi ja helpommaksi käyttää – tämän huomaa erityisesti puhelimella! Kategorioita on tullut lisää ja jatkossa aiheeni eivät keskity enää vain ja ainoastaan valokuvauksen, muodin ja oman elämäni ympärille. Tästä eteenpäin haluan keskittyä myös muihin intohimon aiheisiini ja tuottaa sisältöä myös mm. kauneudesta ja leipomisesta. Voisi sanoa, että tästä eteenpäin blogini on määrä toimia monimediallisena alustana intohimoiselle sisällön tuotannolle, joka inspiroisi ja viihdyttäisi teitä parhaalla mahdollisella tavalla!

Halusin ottaa sivustooni mallia ELLEn käytänteistä ja lähteä painottamaan tuotettua sisältöä erityisesti kategoroihin. Tämä mahdollistaa sen, että jokainen lukija voi hakea mielenkiintoista luettavaa juuri niistä aiheista, jotka häntä eritysesti kiinnostavat. Sivuston pääpaino tulee edelleen olemaan omassa elämässäni ja urassani, mutta jatkossa ihonhoidosta ja/tai leivonnasta kiinnostunut kävijä voi hypätä suoraan tuotevinkkien, tai reseptien pariin, ilman että hänen tarvitsee viettää aikaansa mun arkisten kuulumisten parissa.

Tervetuloa siis uudistuneelle sivustolleni, joka toivottavasti inspiroi ja viihdyttää teitä ja minua vielä pitkään!

4 kommentit

Essi 12/05/2020 - 13:43

Mahtavaa Jere! Hyvältä näyttää

Vastaa
Jere 12/05/2020 - 14:10

Niin suuri ilo kuulla tämä, kiitos Essi!

Vastaa
Jaana 12/05/2020 - 14:03

Näyttää todella hyvältä. Tsemppiä ja intoa uuden blogin päivittämiseen!

Vastaa
Jere 12/05/2020 - 14:11

Kiitos tuhannesti tästä!

Vastaa

Jätä kommentti

SAATAT PITÄÄ NÄISTÄ