Black Friday ja syksyn parhaat alennusmyynnit ovat täällä taas. Jokatoinen nettikauppa tarjoaa nyt erinäisiä alennuksia tuotteistaan ja monet hankkivatkin tämän viikon aikana ison osan joululahjoista.
Minulla on hyvin ristiriitaiset tuntemukset tämän kulutusjuhlan suhteen. Ajatus siitä miten tämä konsepti tukee heräteostoksille perustuvaa turhaa kuluttamista on puistattava. Näen tässä kuitenkin myös paljon hyvää: isot alennukset mahdollistavat sellaisten hankintojen tekemisen, joihin ei normaalisti olisi varaa. Varsinkin vähävaraisten perheiden kohdalla tällaisella voi olla valtava merkitys joululahjahankintojen ja arjen kulutustuotteiden suhteen. Lisäksi alennusmyynnit mahdollistavat sen, että yhä useammalla meistä on mahdollisuus tehdä ostostemme suhteen parempia valintoja. Laadukkaat materiaalit ja työn jälki näkyvät usein hinnassa ja on sanomattakin selvää, ettei meillä kaikilla ole mahdollisuutta ostaa tuhansien eurojen mattoja tai Suomessa käsin neulottuja villapaitoja suositushinnalla.
Teen itse suurimman osan hankinnoistani alennusmyynneistä (tai ostan käytettynä). En osta kotiin oikeastaan mitään normihinnalla koska haluan panostaa laadukkaisiin ja aikaa kestäviin valintoihin eikä minulla missään määrin olisi niihin täydellä hinnalla varaa. Lisäksi tuntuu tyhmältä maksaa sisustusesineistä täyttä hintaa kun tietää jo valmiiksi, että ne tulevat mitä todennäköisimmin jossain vaiheessa alennusmyyntiin tai löydän sen pian käytettynä edullisesti.
Alennusmyyntien aikana teen helposti heräteostoksia. -70% alelappu on hyvin houkutteleva ilmestys ja on myönnettävä, että se vaikuttaa toisinaan negatiivisesti ostokäyttäytymiseeni. Edullisen tuotteen hankkimista harvemmin harkitsee samalla tavalla kuin kalliin. En halua asian olevan näin ja olenkin jokunen aika sitten luonut itselleni muutaman kohdan listan, jota pyrin nykyisin noudattamaan:
Muistilista: vastuullisempi tapa kuluttaa
· Tee lista asioista, joita tarvitset
Minulta löytyy lista, jolle aina toisinaan lisäilen hankintoja joita haluaisin tehdä. Annan näiden hankintojen pyöriä listalla joitakin viikkoja tai kuukausia. Ajan kuluessa minun on helpompi huomata mitkä hankinnat ovat olleet hetken mielihaluja ja mitä oikeasti elämääni tarvitsen/haluan.
·Valitse aina laadukas vaihtoehto
Pyrin aina ottamaan selvää siitä, mistä jokin sisustusesine tai vaate on tehty ja miten se tulisi käytössäni kestämään. Monesti laadukas ja vastuullisesti tuotettu työ maksaa ja tämän myötä alennusmyynnit ovatkin hyvä hetki tehdä hankintoja.
·Voisiko saman löytää käytettynä?
Ette tiedäkkään miten usein olen kaupassa ollessani selannut puhelimesta Toria ja etsinyt jo kädessäni olevaa hankintaa sitä kautta käytettynä. Toisinaan tämä tsekkaus tuottaa tulosta ja päädyn ostamaan tarvitsemani sitä kautta. Aina näin ei kuitenkaan käy ja silloin on enemmän kuin ok ostaa se uutena.
Black Fridayn kunniaksi haluan jakaa teille muutaman huippulöydön sellaisista nettikauposta, joita itsekin käytän. Muistakaa näiden – ja muidenkin Black Friday -tarjousten – kohdalla pitää järki kädessä ja miettiä mitä oikeasti tarvitsette ja mitä ette.
*Klikkaamalla kuvaa pääset suoraan tuotteeseen. Osa linkeistä on affiliate-linkkejä.