ETUSIVU VIDEOAIHEVIDEOT LIFE UPDATE & TESTISSÄ UUDET MEIKKITUOTTEET

LIFE UPDATE & TESTISSÄ UUDET MEIKKITUOTTEET

Jere
Terveiset meidän työhuoneesta – jälleen.
Tammikuu on täällä ollut yhtä elämän aikatauluttamista ja siihen liittyvää stressiä. Samaan aikaan tuntuu, että kaikki narut ovat tiukasti käsissä, mutta samalla mielessä pyörii ajatus siitä, että mitäs jos mä nyt olen unohtanut hoitaa jonkin oleellisen asian joka sitten myöhemmin nouseekin muuriksi eteeni.
Nämä ajatukset keskittyvät tällä kertaa työelämään ja opinnäytetyöhöni, joiden parissa arkeni suurimmaksi osaksi pyöriikin. Kumpikin on aiheena erittäin mielenkiintoinen ja olen sydämeni pohjasta onnellinen tämän hetkisestä tilanteestani kummallakin osa-alueella. Tästä huolimatta tähän liittyy kuitenkin stressiä, sillä parin kuukauden päässä odottaa uuden elämänvaiheen alku, enkä todellakaan tiedä millainen vaikutus sillä mahtaa elämääni olla.
Koulun loppuminen tarkoittaa täyspäiväiseksi yrittäjäksi siirtymistä. Teorian tasolla tämän ei pitäisi olla suuri muutos, mutta siitä huolimatta se tuntuu siltä. Tuntuu oudolta jättää vuosien opiskelun jälkeen koulunkäynti taakse ja jatkaa siitä eteenpäin. Tämä tilanne on luonut stressiä työelämän puolella, vaikka silläkin saralla kaikki on tällä hetkellä kunnossa ja tulevaisuus näyttää valoisalta. Yrittäjänä ei kuitenkaan ikinä voi tietää mitä tapahtuu ja se tässä sitä jännitystä luokin. Koko ajan miettii, että onhan sitä nyt varmasti tehnyt työnsä kunnollisesti ja panostanut opinäytetyön ohella tarpeeksi uraansa.
Onneksi tämä alkaa tässä pikku hiljaa helpottamaan. Opinnäytetyön palaset alkavat yksi kerrallaan loksahdella paikoilleen luoden tilaa työlle. Näistä kuitenkin lisää tämän kertaisella videolla, jossa vastataan mm. meidän Kampin kolmioon liittyviin kysymyksiin…

Jätä kommentti

SAATAT PITÄÄ NÄISTÄ