Toissa viikolla oli opintojeni osalta viimeinen koulupäivä, kun pääsin esittelemään omaa opinnäytetyötäni meidän luokan arviointitilaisuudessa. Zoomin kautta käydyn tilaisuuden tarkoitus oli esitellä oma työ ja keskustella siitä yhdessä mukana olleiden arvioitsijoiden kanssa. Tunnin mittainen keskustelusessio meni jännityksestä huolimatta mielestäni hyvin – en seonnut sanoissani ja saamani palaute oli kaikinpuolin hyvää.
Tuntui hämmentävältä sanoa tämän jälkeen muille heipat, sulkea läppärin kansi ja miettiä, miten tähän hetkeen päättyi kaikki se, mikä on viimeiset neljä vuotta ollut isona osana elämääni. Harvinaisen antikliimaksinen hetki, jota onneksi kompensoi edes se, että meillä oli ystäväni kanssa skumppapullo poksautettavana, haha.
Arviointitilaisuuden jälkeen oli aika jäädä odottelemaan opinnäytetyön kirjallista palautetta ja arvosanaa, jota lopulta jännitin enemmän kuin osasin odottaa. Olen koko opintojeni ajan suorittanut tutkintoani sillä mentaliteetilla, ettei numeroilla ole väliä, eivätkä ne korreloi sen kanssa, kuinka hyvin, tai huonosti olen itseni milloinkin ylittänyt. Opparin suhteen asia oli kuitenkin toinen. Tuntui, ettei millään muulla ollut enää väliä, kuin sillä yhdellä numerolla, jonka oli määrä asettua yhden ja viiden välille. Tätä hetkeä jännitetään myös viime viikolla kuvatulla My Week -videolla. Samalla videolla kerron myös saamani arvosanan ja viimeistelen meidän kodin sisustusta.