ETUSIVU VIDEO MEIDÄN PARISUHDE TÄLLÄ HETKELLÄ – ARKINEN VIDEO

MEIDÄN PARISUHDE TÄLLÄ HETKELLÄ – ARKINEN VIDEO

Jere
Meidän parisuhde on kokenut viime viikkojen aikana pieniä muutoksia johtuen siitä, että kumppanini on siirtynyt kotitoimistoon hoitamaan opintoja ja töitä – uskon, että monilla teistäkin tilanne on sama.
 
Omat työni eivät juurikaan ole tässä tilanteessa muuttuneet, sillä hoidan normaalistikin ison osan töistäni ja opinnoista kotoa käsin. En kuitenkaan voi sanoa, etteikö tällä kumppanini muuttuneella tilanteella olisi ollut vaikutusta myös omaan arkeeni. Tulemme todella hyvin toimeen toistemme kanssa ja olemme kummatkin enemmän tai vähemmän läheisyyttä kaipaavia (mietin tässä juuri, että pitäisikö minun jossain vaiheessa avata täällä enemmänkin meidän parisuhdetta). Normaalisti tämä on tarkoittanut iltoihin ja viikonloppuihin ajoittuvaa yhdessäoloa, mutta ei nyt sillä toisen naamaa tulee nähtyä enemmän tai vähemmän koko ajan.
 

 

 

Tiedän, että tämä saattaa yksin asuvalle kuulostaa turhanpäiväiseltä valittamiselta ja myönnän, että onhan se ihanaa että tässä tilanteessa on edes joku jonka kanssa jakaa arki. Myönnän kuitenkin myös sen, että tämä kokoaikainen arki toisen seurassa vaatii yhtälailla jaksamista (kuulostipa rankalta, haha). Oma aika on kortilla ja sitä koittaa löytää ihan uudenlaisista paikoista – pitkät suihkut ja yksin hereillä vietetyt myöhäisillat ovat olleet parhaimpia ystäviäni tällä hetkellä. Huomaan myös, että viimeisten viikkojen aikana välillämme vallitseva jännite on noussut: mieltä saatetaan osoittaa toiselle milloin mistäkin, eikä kinastelultakaan olla viimeisen kolmen viikon aikana vältytty.
 
Toistaiseksi tässä kuitenkin vielä jaksetaan, kuten alla olevalta videoltakin saattaa huomata. Tähän syynä on monet ihanat asiat, joita nämä kuluneet viikot ovat arkeemme tuoneet. Yhteiset ruokahetket, entistä yhteensopivammat elämänrytmit ja se, että olemme osanneet antaa toisillemme myös omaa tilaa. Kun toinen tekee töitä työhuoneessa, on toisella käytössään olohuone ja keittiö. Homma toimii ja tästä koetetaan viikko kerrallaan selvitä. Koska tilanne kuitenkin elää koko ajan ja ikinä ei tiedä mitä tuleman pitää, niin olen lähtenyt dokumentoimaan arkeani entistä tiiviimmin – tulevilta viikoilta on siis myös tulossa videoita, joiden kautta haluan jakaa sitä kaunistelematonta ja aitoa arkea, jota täällä Kampin kolmiossa tällä hetkellä eletään…
https://youtu.be/HbTrRQtaDf0

Jätä kommentti

SAATAT PITÄÄ NÄISTÄ